|



|
| |
Ajankohtaista
Perinteistä Powerpäivää vietettiin 17-18.5.2011.
Asiakkaat viihtyivät alueen suurimmassa
laatumerkkien kevättapahtumassa…. |
|
Sellkami CENTER on vuoden 2009 Kymco- kauppias |
Yrittäjä Kari Joensuu ja koko Sellkami CENTERin henkilökunta haluavat kiittää Kymco- asiakkaitaan. |
Sellkami CENTER on valittu vuoden 2009 Kymco- kauppiaaksi Suomessa. Yritys kuuluu niiden harvojen joukkoon, jotka ovat laman kurimuksesta huolimatta kasvattaneet merkin myyntiä maassamme.
-Kymcot ovat mopoja, mönkijöitä ja senioriskoottereita. Tuotteita, joiden hinta-laatusuhde on markkinoiden paras, toteaa Sellkami CENTERin toimitusjohtaja Kari Joensuu.
Kymcoa myy Suomessa 85 kauppiasta. Myynnin kokonaismäärä on tänä vuonna noin 2.400 yksikköä.
Sellkami CENTER on myynyt Kymco- merkkiä jo yhdeksän vuotta.
-Kymco- brändi on luotu pitkäjänteisellä ja tavoitteellisella työllä.
Hyvään myyntiin on vaikuttanut olennaisesti sitoutumisemme merkkiin ja palvelukonsepti:
vip-asiakasedut, suosittu mopokoulumme sekä mottomme, että mopoilun pitää olla” kivaa ja hauskaa”.
Kun asiakkaat ostavat Kymcon, me pidämme huolta siitä että he ovat tyytyväisiä myös jatkossa.
- On rohkaisevaa, että pieni Nummelan liikkeemme pärjää kilvassa suurimpien kaupunkimyyjien kanssa.
-Toimialamme on syvällä taantumassa. Juuri siksi tällaiset myönteiset kannustukset ovat erityisen tärkeitä. On selvää, että tunnustus antaa meille uutta puhtia jatkossa.
Tämä myös vauhdittaa suunnitelmia avata Lohjalle palvelupiste, Kari Joensuu paljastaa.
Koko henkilökuntamme haluaa lämpimästi kiittää Kymco- asiakkaitamme.
- Tämä on mukavaa piristystä tulevan talven myllerrykseen, heittää Joensuu valmistellessaan lokakuun viikonvaihteen Power- päiviä.
- Ja niinhän se on, että vastamäessä voima osoitetaan. |
12.3.08. Merkittävä lisävarusteuutuus
Yamaha Grizzly 700 – ja Rhino sarjaan!
Sellkamin ja D.Ahlrothin yhteinen kehitystyö
antoi Yamahalle lisää etumatkaa kilpailijoihin.
Uusi etu- ja takasarja vinssille ( Warn 3.0 )
sekä raudanluja vetopääsarja eteen ja taakse.
Tutustu lisää sivuillamme erikoistuotteet.
|
 |
10.3.08. UUTTA SUOMESSA !
Maailman ykkönen DynoStar rantautuu Suomeen upouudella tekniikalla.
Sellkami CENTER saa ensimmäisenä käyttöönsä testipenkin, jolla ajetaan
mopot, moottoripyörät, mönkijät ja mikroautot !
Testeri käyttöön keväällä 2008.
Tervetuloa päivittämään laitteesi tekninen taso ! |
|
|
|
|